Jazz-Espalla kuultiin kaupungin helteisintä jazzia
Jazzliiton Taimi-palkinnon 2024 voittanut Helmi Antila esiintyi keskiviikkona Jazz-Espassa kvartettinsa kanssa. Kuva: Sakari Puhakka
Suomen Jazzliiton 26. kertaa järjestämä Jazz-Espa-festivaali keräsi Helsingin Espan lavalle lähes 6000 kuulijaa viikon aikana. Tapahtuman 15 maksutonta ja perheystävällistä konserttia esittelivät uusinta kotimaista jazzia monipuolisesti aurinkoisessa puistomiljöössä.
Jazz-Espassa esiintyi kaikkiaan 49 muusikkoa, joihin lukeutui niin nuoria lupauksia kuin kansainvälisesti menestyneitä huippuja. Festivaalin ohjelmisto tarjosi uutta kotimaista jazzia, mielenkiintoisia genrefuusioita ja palkittuja julkaisuja. Avajaispäivänä kuultiin ensi vuoden Jazz Suomi 100 -juhlavuoteen katseita kääntävä paneelikeskustelu, jonka teemana oli “Jazz yhteiskunnallisena muutosvoimana”.
Paneelikeskustelua moderoi Laura Korhonen (vas.) ja keskusteluun osallistuivat Nina Öhman, Jari Perkiömäki, Selma Savolainen, Reiska Laine ja Mikko Innanen. Kuva: Sakari Puhakka
Tapahtuman avajaissanatkin lausunut Suomen Jazzliiton toiminnanjohtaja Maria Silvennoinen peräänkuuluttaa Jazz-Espan merkitystä suomalaiselle jazzkentälle. “Jazz-Espaan hakee vuosittain satapäinen joukko yhtyeitä, joista vain pieni osa voidaan valita esiintymään. Espan lava on ainutlaatuinen estradi esitellä ajankohtaista jazzia yleisölle saavutettavasti ja Espalla kuulijajoukko onkin upean moninainen ohikulkevasta turistista kovimman luokan jazzdiggariin. Toivomme myös esiteltävän musiikin heijastavan tätä moninaisuutta.”
Toista kertaa järjestetty Lasten lauantai kutsui lapset ja lapsenmieliset iloiselle jazzseikkailulle. Jazzkamelit-yhtyeen jazziksi sovitetut tutut lastenlaulut ja hauskat rekvisiitat sekä Django Collective Helsingin triokokoonpanon svengaava tarina Django Reinhardtin elämästä tempaisivat yleisön mukaansa.



Osallistu tapahtuman kehittämiseen
Suomen Jazzliitto kerää palautetta Jazz-Espa-tapahtumasta kyselylomakkeella. Palautetta kysytään erityisesti tapahtuman saavutettavuuden edistämiseksi. Vastaamalla voit antaa oman arvokkaan panoksesi Jazz-Espan kehittämistyöhön. Kyselyyn voi vastata anonyymisti suomeksi ja englanniksi. Kysely on avoinna 10.9.2025 asti.
Osoite: https://link.webropolsurveys.com/S/21EC4E20563A6977.
Kiitos yhteistyökumppaneillemme
Tapahtuma toteutettiin yhteistyössä Espan lavaa hallinnoivan Savoy-teatterin kanssa. Tapahtumaa tukivat: Helsingin Kulttuurikeskus, Pop & Jazz Konservatorio, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Jazzmusiikin koulutusohjelma, Musiikin edistämissäätiö, Konserttikeskus, Viron Helsingin-suurlähetystö sekä Ravintola Kappeli. Jazzliitto kiittää lämpimästi kaikkia, jotka mahdollistivat tapahtuman toteuttamisen.












